Aloitin Baronalla lokakuussa 2008. Ensimmäisessä työhaastattelussani totesin, että hakemani paikka ei ollutkaan ihan omani. Kerroin kuitenkin olevani käytettävissä muihin työtehtäviin ja sainkin soiton perään heti seuraavana päivänä, sopimusasiantuntijasta oli haku päällä. Molemminpuolinen rehellisyys toiveista ja tarpeista siis kannatti! Pesti kesti reilun vuoden, jonka jälkeen olin Baronan kautta muutaman kuukauden toisessa yrityksessä. Sieltä palasin takaisin sopimusasiantuntijan tehtäviin, johon minut haluttiin takaisin.
Yrityksessä palkitaan kuukausittain ansioituneita työntekijöitään valitsemalla kuukauden onnistujan. Miksi juuri sinut palkittiin helmikuun onnistujana?
– Perusteluina oli pitkäjänteinen työ ja auttamishalu. En sano ei, vaan pyrin aina etsimään ratkaisun. Lisäksi ratkaisin sisäisesti erään hankalahkon casen helmikuussa. Tunnustus oli aivan ihana yllätys! Yleensähän palkitsemiset ovat myyntipainotteisia, myyjän tulos kun on helposti mitattavissa. Nyt nostettiin esiin myös taustaorganisaatiota. Ilmoitin saman tien esimiehelleni Tanskaan, että minua voi jatkossa kutsua Miss Helmikuuksi.
Mitä sinulta odotetaan työssäsi?
– Ymmärrys toimialasta on aina plussaa, osaamisen ei tarvitse mennä koodauksen tasolle. Toimiala myös muuttuu koko ajan, joten on oltava valmis kouluttautumaan ja oppimaan uutta. Opiskelin aikanaan Englannissa aikuisopiskelijana yliopistossa, jossa parhaimpia arvosanojani oli Academic English. Sujuvasta kielitaidostani on ollut paljon hyötyä kääntäessäni lisenssisopimuksien lakitekstejä.
Kvartaalitaloudessa kun eletään, on löydyttävä myös paineensietokykyä. Tilivuosi päättyy toukokuussa ja on sitä kaikkein kiireisintä aikaa. Sopimustenhallintaprosessissa olen usein se viimeisin linkki. On odotettava prosessin muiden vaiheiden päättymistä päästäkseni hoitamaan oman työni. Eli myös odottamisen taito ja kärsivällisyys on kullanarvoista.
Minkälainen on tyypillinen työpäiväsi?
– Aloitan työpäivän kotona katsomalla sähköpostit ja toimistolla olen aamukymmenestä noin iltakuuteen. Työtehtävät riippuvat paljon kvartaalin vaiheesta – käydäänkö läpi asiakkaille tarjottavia sopimusmalleja ja -rakenteita vai ollaanko jo siinä vaiheessa, että tehdään itse sopimuksia, joka vaatii tiukkaa keskittymistä. Alkukvartaali menee palavereissa, joissa tarjoamme myyjille tukea kertomalla, miten sopimukset rakentaa ja mitä sopimuksiin sisällyttää. Yhdestä sopimuksesta saatetaan tehdä parhaimmillaan parikymmentäkin eri versiota, kun sopimuksia hyväksytetään.
Mikä on parasta työssäsi?
– Pidän työn syklisyydestä ja koen, että työ on tarpeeksi vaihtelevaa. Tietyt rutiiniasiat on hoidettava, mutta muuten ei ole kahta samanlaista työtehtävää, koko ajan saa oppia uutta. Sanoin juuri aloittaneelle kollegalleni, että kolmen kuukauden päästä kuvittelet tietäväsi jotain, mutta puolen vuoden päästä ymmärrät, ettet tiedäkään mitään.
Mitä odotat tulevaisuudelta?
– Mikäli nykykuviot työssäni muuttuisivat, on itselläni vahva luottamus siihen, että saan tarvittaessa uusia haasteita ja työmahdollisuuksia Baronan kautta. Aivan kuten viimeksi, sain parin päivän kuluessa edellisen pestin loppuessa uuden työtarjouksen. Asuin Briteissä jonkin aikaa ja siellä työnhakeminen opetti kyllä itselleni sen, että on soitettava omaa kelloaan reilummin ja tuotava osaamisensa esiin. Itsensä ja osaamisensa brändäämiseen pitäisi panostaa enemmän ja unohtaa turha vaatimattomuus.